Nyt kun kadut ovat viimeinkin alkaneet sulamaan ja kuivumaan, myös skeittaamaan pääsy on muuttunut paljon vaivattomammaksi. Tänä talvena mulla on ollut muutenkin yllättävän paljon aikaa ja saumaa skeittaamiselle, mikä on ollut todella mukavaa. Jonkun verran on tullut opittua uusia juttujakin. Kiitos vaan Heini, että oot ottanu mua mukaas valvontavuoroilles!
Jyväskylän halli on kuitenkin sen verran pieni, että porukkaa ei tarvitse olla kuin kymmenkunta, niin paikka alkaa tuntua ahtaalta (onneks miniä saa kuitenkin skeitata usein aika rauhassa). Mua jotenkin ahdistaa se väenpaljoudessa pujottelu ja oman vuoron odotteleminen. Skeittaamisesta tulee niin nopeasti sellaisissa tilanteissa ihan vaan mekaanista suorittamista, ei niinkään sitä linjojen läpi surffaamista ja rentoa hauskanpitoa, millaisena sitä itse pidän. Onneksi Jyväskylästä löytyy parkkihalleja, joissa tilaa on vaikka muille jakaa. Spotteja niissä voisi tosin olla vähän enemmän..
Tässä pari pätkää tältä talvelta/keväältä, joihin on tullu itekin eksyttyä:
Kaivelin tänään vanhoja tekstejäni pöytälaatikon uumenista ja törmäsin aika mielenkiintoiseen löytöön: englannin tehtävämonisteeseen, jonka toiselle puolelle olen kirjoittanut lyriikkaa. Keskellä lappua luki kissan kokoisilla kirjaimilla kappaleen kertosäe: FUCK SCHOOL / LET'S SKATE.
Hetki, jona kirjoitin ton kappaleen palasi mieleen kirkkaana. Oli aurinkoinen kevätpäivä ja englannin tunnilla oli meneillään joku todella ankea kertaustunti, jossa käytiin kielioppia läpi monisteita täyttelemällä. Mieli alkoi harhailla alkavaan viikonloppuun ja pulpetin alla koulun loppumista odottavaan rullalautaan. Kirjoitin ton biisin ja päätin noudattaa kirjoittamaani sanaa: päätin skipata loppupäivän koulusta ja lähteä viettämään viikonloppuani Jyväskylään aikaisemmin. Soitin parille kaverille Jyväskylän päähän, jotka päätti lähteä kanssa koulustaan ja töistään kesken päivän ja lähdettiin porukalla skeittaamaan. Siitä muodostui todella hyvä päivä.
Alla linkki kyseiseen kappaleeseen ja sen lyriikkaan:
Olen miettinyt tätä asiaa kerran jos toisenkin. Vähän väliä sitä saa jonkun suusta kuulla ja välillä siihen tulee melkein uskottua itsekin. Mitä punkille on oikein tapahtunut? Mikä nykypäivän punkkareita vaivaa? Onko punk kuollut?
Ensimmäisenä voisin sanoa, että punk ei ole ainakaan omasta mielestäni suinkaan kuollut - se on vain muuttunut vuosien myötä jonkun verran.
Monelle ihmiselle punk on sitä, että pukeudutaan pulttirotsiin ja sitten heilutaan keskisormi pystyssä pitkin kyliä irokeesi pystyssä ja maiharit oksennuksessa. Eikä siinä mitään, jos se on joidenkin ihmisten mielestä siistiä, niin mikäs minä olen siihen puuttumaan. Mutta sanan "punk" alle kun kätkeytyy niin paljon muutakin.
Punk on opettanut minulle monia elämänarvoja ja asioita, joita en olisi välttämättä muuten tajunnut. Punk antaa luvan - voisin melkein jopa sanoa velvoitteen - asioiden kyseenalaistamiselle. Esimerkkinä nyt vaikkapa lihateollisuus & lihansyönti, tai tämä ah-niin-ihana päihdekulttuurimme, joka pitää meitä suomalaisia lujassa otteessaan kaikista alkoholin hinnan nostoista ja nuorten päihdekasvatukseen panostamisesta huolimatta.
Löysin itse punkin musiikkina, sekä alakulttuurina yläasteelle mennessäni. Iässä, jolloin nuori on luultavasti ulkopuolisille vaikutteille alttiimillaan. En epäile yhtään, etteikö sillä olisi ollut vaikutusta siihen, millainen ihminen minusta on tullut ja millaiseksi tulen tästä kasvamaan. Kuulostaa kornilta, mutta tietyllä tapaa punk todellakin pelasti elämäni. Esimerkiksi kaikki nämä musiikkijutut, mitä olen viimeiset 5-6 vuotta harrastanut, menee täysin punkin löytämisen piikkiin ja tulen olemaan siitä sille kiitollisuudenvelassa luultavasti koko loppuelämäni ajan. Enkä ole varmasti ainoa, jolle näin on käynyt.
Siitä pääsenkin aiheeseen, joka ärsyttää mua välillä todella paljon: punkin nykytilasta valittavat punkkarit. Kyllä, te ennemmin "hardcore kideiksi" kuin "punkkareiksi" itseänne kutsuvat ihmiset, tarkoitan myös teitä.
Jos käytte punkkikeikalla, joka on mielestänne tylsä, jos yleisö ei tanssi mielestänne enää "samalla tavalla kuin sillon ennen", jos kaupungistanne/kylästänne ei löydy keikkoja alaikäisille, tai bändejä, joiden keikoille mennä, ehdotan teille seuraavaa: tehkää asialle jotain. Perustakaa bändejä, jotka eivät soita tylsiä keikkoja. Älkää miettikö sitä, miksi muut eivät tanssi, vaan tanssikaa itse (älkääkä todellakaan miettikö, näytättekö sitä tehdessänne typerältä). Etsikää/hankkikaa itsellenne tila, jossa järjestää keikkoja myös alaikäisille (oikeasti, jos mä pystyin siihen Joutsassa, niin kyllä tekin siihen pystytte - oli teidän asuinpaikkanne mikä hyvänsä). Netissä itkeminen ei muuta asioita yhtään sen paremmiksi. Yksi punk-kulttuurin hienouksista on nimittäin se, että kuka tahansa voi ottaa osaa sen ylläpitämiseen ja eteenpäin viemiseen.
Muistatteko ensimmäisen punk-keikkanne, jolla kävitte? Muistatteko, kuinka jännittävältä se tuntui? Miltä ensimmäinen kerta moshpitissä tuntui? Miltä sen jälkeen tuntui? Itse en ollut kokenut koskaan mitään vastaavaa aiemmin. Toivoisin, että mahdollisimman moni nuori pääsisi kokemaan sen saman tunteen vielä minun ja teidän jälkeenkin. Se edellyttää sitä, että nuorilla on tulevaisuudessakin mahdollisuus päästä näkemään punk-keikkoja, joissa tehdään muutakin kuin katsellaan kenkiä.
