Nyt se on sitten viimein ohi. Viime vuosi, nimittäin. 2012 tulee varmasti jäämään mieleeni sydänsurujen ja -särkymisten vuotena. Niin kuvainnollisessa, kuin konkreettisessa mielessä. Viimeiseen 12 kuukauteen mahtuu niin paljon surua ja vastoinkäymisiä, pettymisiä ja järkytyksiä, että ihmettelen, kuinka me kaikki olemme selvinneet niistä näinkin hyvin. "Meillä kaikilla" tarkoitan itseni lisäksi perhettäni, sekä ystäväpiiriäni. Ehkä teidän vuotenne on ollut myös raskas - jos näin on, voitte lukea myös itsenne mukaan.
Kuuntelin tänään Fucked Upin "David Comes to Lifen" läpi ensimmäistä kertaa kunnolla lyriikoiden kera. Kyseinen levyhän on siis tarina tehdastyöläisestä Davidista, joka rakastuu, menettää rakkautensa - ja sen myötä uskonsa rakkauteen yleensä - , mutta pääsee kuitenkin lopulta sydänsuruistaan yli ja aloittaa elämässään uuden, valoisamman luvun. Musta tuntuu vähän siltä, että samalla matkalla tässä itsekin on tullut suurinpiirtein koko vuosi oltua. Särkyneen sydämen kuntoonsaaminen vie kyllä yllättävän paljon aikaa, mutta ehkä mä alan kuitenkin olla jo voiton puolella.. Päätin, että tänä vuonna aloitan elämässäni kokonaan uuden luvun. Tavalla, tai toisella. Pakotan itseni kuntoon.
Samaa toivoisin kaikille teille, ketkä painitte näiden samojen asioiden kanssa. Siihen pahaan oloon ja välinpitämättömyyden/tyhjyyden/merkityksettömyyden tunteeseen on niin helppo jäädä jumiin, tiedän, mutta mitä nopeammin tajuaa vetää itsensä sieltä ulos, sen parempi. Paraneminen lähtee kuitenkin pohjimmiltaan itsestä, ei muista.
Tämän tekstin myötä suljen viime vuoden sinne, minne se kuuluukin: pois päästäni, paperille ja musiikkiini. Viimeinkin olen valmis muotoilemaan kaiken painolastin päästäni sanoiksi. Se tuntuu hyvältä.
2013 alkaa yksinäisissä, mutta ei kuitenkaan yksinäisissä merkeissä. Jos tiedätte, mitä tarkoitan.
Tahdon kiittää seuraavia tahoja siitä, että selvisin edellisistä 12 kuukaudesta järjissäni:
- Perheeni ja sukulaiseni
- Kaverini ja ystäväni
- Kämppikseni
- Työpaikkani ja työkaverini
- Total Recall ja siihen liitännäiset asiat
- Eight: Näyt kauas
- American Nightmare
- Tegan & Sara
- Damien Rice
- Black Flag
- Black Sabbath
- Hardcore
- Skeittaus
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä: tämä blogi. Ensimmäisestä tänne kirjoittamastani tekstistä on jo vähän yli vuosi aikaa, hullua.. Olen todella otettu kaikesta palautteesta, jota olen näistä höpötyksistäni ihmisiltä saanut. Vaikka olenkin käyttänyt tätä blogia pääasiassa vain kanavana johon purkaa omia fiiliksiäni jotenkin järkevään muotoon, on ollut hienoa huomata, että jotain sattuu jopa kiinnostamaan. Aikaisemmin kirjoitin näitä juttuja ylös vain itselleni, mutta itselleen kirjoittamisella on tapana muuttua todella epäaktiiviseksi, kun kukaan ei ole kyselemässä, että "hei, millon pääsen lukemaan lisää?". Onhan tämä tietty jonkintasoista sosiaalipornoa joo, mutta olen ainakin yrittänyt kirjoittaa asioistani niin, ettei kukaan tuntisi oloaan julkisesti osoitelluksi. Tarinoita ja runoja tahtoisin kirjoittaa tänne enemmän, mutta niiden syntyminen vaatii tietynlaisen tunnetilan ja vireystason - tarinat varsinkin - , jotta niistä saisi millään tapaa mielekästä luettavaa aikaiseksi, joten sen takia niitä on ollut niin vähän. Plus, en tiedä runoudesta oikeastaan mitään ja tarinoiden puolella olen kokeillut tarkoituksella erilaisia tyylejä ihan vaan nähdäkseni, millaista minkäkin tyylisen tekstin tekeminen on. Mutta niinhän sitä sanotaan, että tekemällä oppii, eikö?
Jos musta ei meinaa kuulua mitään, muistutelkaa mua kirjoittamaan. Kiitos kiinnostuksesta ja kaikkea hyvää tähän alkavaan vuoteen. Elämä voi olla välillä aika kovaa, mutta sillon pitää vaan olla itse kovempi.
