Pitkä aika, ei merta

hei muistatko

sen kerran

kun

annoin sulle

niin paljon tilaa

että

unohdin 

sut

melkein kokonaan?

---

Moi.

Mulle tultiin puhumaan tästä blogista viime viikonloppuna. En ollut ajatellut koko sivua aktiivisesti enää pitkään aikaan, mutta ilmeisesti tänne eksyy yhä silloin tällöin joku lukemaan, mitä mun päässä on muutamia vuosia sitten liikkunut. Niille ketä se kiinnostaa: en ole lopettanut, siirryin vaan blogialustalta takaisin pöytälaatikkoon ja vihkoihin. Niistä lisää tuossa vähän myöhemmin. Palataan asiaan syksymmällä.

Pärjäillään,

Juska

Uskotko sinä kohtaloon?

sanoit uskovasi kohtaloon
niin minäkin
ja pitkästä aikaa
tunsin näin:

kohti tuntematonta
suin päin

sytyimme kuin
olisimme olleet ruutia
ja
kaksi viikkoa
sekä
viisi päivää
koimme suunnatonta nälkää

paloimme niin lujaa
ettemme nähneet
enää kuudennetta päivää

lisään nimen listaan
viivan tauluun
ja näytän pitkää keskisormea
kohtalon nauruun.

Laastari

olen kyllästynyt
pettymään jokaiseen naiseen
olen kyllästynyt
olemaan kyllästynyt
olen kyllästynyt sinun vaikeuteesi
mutten vieläkään
kyllästynyt sinuun

olen kyllästynyt siihen
kun sanot
ettet rakasta enää
mutta katsot minua noin
ja siihen
etten voi olla miettimättä
kuinka voit

rakkaani,

revi jo se laastari iholtasi
se on ollut siinä aivan liian kauan
päästä irti peloistasi
sinun haavasi eivät parane noin
lunasta itsellesi tekemät lupauksesi
vielä kun voit.

Neiti kesä

tähän päivään saakka
en ole osannut kirjoittaa
mistään iloisesta
mutta aiemmin
en tiennyt vielä sinusta

näinä hiljaisina iltoina
huomaan miettiväni usein sinua
ja sitä, kuinka hymyilytät minua

haluaisin maata nyt vierelläsi
ja kuunnella koko yön
pelkkää j. karjalaista
kertoa hulluudesta
jota elän
ja oppia maailmasta
jossa sinä elät

haluaisin oppia kirjoittamaan
elämän ilosta
ehkä ratkaisu ongelmaani
voisi löytyä sinusta?

Niin kuin muut

me
       näemme
emme
           toisiamme
ole
        hyvä

niin
       (tuon)
kuin
       (sinut)
muut
       (kotiin)

Kuka minä olen

olen kirjoittaja
joka ei kirjoita
laulaja
joka ei laula
opiskelija
joka ei jaksa opiskella

olen punkkari
joka ei jaksa punkkareita
lumilautailija
joka vihaa lumilautailijoita
poika tyttöporukan keskellä
laumaeläin
mutta silti yksin

kuka minä olen?

olen maalaispoika
kaupungissa
kasvissyöjä
burger kingissa
kesäteatterin näyttelijä
salkkareissa

olen vihainen mies
iloisen pojan vaatteissa.

Numb, but I still feel it

Onpas tämän sivun päivittäminen jäänyt taas ansiokkaasti paitsioon. Kummasti verottaa tuo koulunkäynti kirjoitusintoa. Ei meinaa syntyä sitten mitään - ei tänne, eikä paperille.

Olen koittanut tehdä tässä aamukymmenestä asti parhaani mukaan näitä rästissä olevia koulutehtäviä, mutta ajatukset harhailevat jatkuvasti ulos, ikkunasta avautuvaan kevätmaisemaan. Aurinko paistaa suoraan silmiin.

Tämä on taas se aika vuodesta, kun aurinko nostaa päätään paitsi ulkona, myös sisällä. Paljas asfaltti, ensimmäiset skeittisessiot ulkona, talvitakin vaihto kevättakkiin, hymyilevät tytöt keväisissä vaatteissaan.. Oon ollut selkeästi iloisempi viime aikoina ja mm. noilla asioilla on varmasti jotain tekemistä sen asian kanssa. Ja hyvä niin, aloinkin olla jo aika kyllästynyt tohon jatkuvaan pimeyteen ja harmauteen.

Nyt pitäis olla ajattelematta sitä, mitä mulla ei ole ja keskittyä niihin asioihin, mitä mulla on. 

Niin. Niin pitäis.